Kuvia tapahtumista 2011

Peurajahtia Urjalassa



Emä kahden vasan kanssa tulee reipasta laukkaa passiketjun editse. Passimiehen vihellys pysäyttää eläimet ihmettelemään äänen lähdettä, kuitenkin vasat ovat turhan kaukana ja saavat jatkaa matkaansa.




















Karjaa juoksee kuin markkinoilla mutta passimies seisoo lumiukkona. Tosiasiassa tilanteessa on juuri ammuttu yksi eläin ja muut lasketaan läpi kunnes kaatolaukaus on varmistettu.




















Juhoa varovaisesti hymyilyttää. Lumettomassa taustassa pimeys tulee nopeasti ja luulimme jo että tämä ilta jäisi tyhjäksi. Viimeisillä valonkajoilla yksinäinen peuranvasa kuitenkin käveli suoraan odottavan metsästäjän luo.



















Puliremmin fasaaniviikonloppu Lempäälässä



Kuten useana aikaisempana vuotena, Puliremmi kokoontui marraskuussa Juhan luokse Lempäälään. Koiria oli jälleen enemmän kuin osasimme laskea, jokaiseen käteen hihnoja tuntui riittävän ja Annekin sai talutettavakseen pari ylimääräistä. Suuri hälisevä joukko sai jälleen tunnelman kattoon niin pellolla kuin jälkipuinneissakin.




















Tällä kertaa harjoittelimme tiedotuksia kaikkea muuta kuin luomumenetelmällä. Meillä oli lainassa heittohäkki, härveli johon elävä lintu laitetaan odottamaan ja ammutaan kauko-ohjauksella taivaalle koiran edessä. Paavali käy tiedottamassa ja vie Esan seisonnalle.




















Koska tarkoitus on vahvistaa koiralle tiedotuksen kannattavuutta niin lintu sille myöskin pudotetaan. Pudotusta varmistamaan tulevat Juho ja Mikko, Antin rooli on olla heittohäkin "koneenkäyttäjänä".




















Tällä kertaa ei nuorisoa tarvita, Esa runttaa kukon kenttään. Nuoretkin saivat kyllä pudotuspaikkansa päivän mittaan kun tiedotuksia otettiin useamman koiran kanssa.




















Väkeä on kaadolla kuin suurriistajahdissa konsanaan. Pellon reunassa oli lisäksi kisastudio, jossa paisteltiin makkaraa ja kommentoitiin omien ja muiden koirien suorituksia. Oi tätä erämaahenkistä harrastusta!




















Koko viikonloppua emme sentään viettäneet messutunnelmissa, molempina päivinä oli aivan perinteistä fasaanijahtiakin. Renate on painanut linnun ja Riku menee tekemään riistatyötä.




















Mikäli huono keli yllättää voi seisojametsästyksen siirtää sisätiloihin. Paavali seisoo tiukasti ladon sisällä, seisonnan kohde tosin on lattian alla.




















Ei, valitettavasti emme päässeet auttamaan supia viimeiselle matkalle vaan lattian alla piilotteli lentokyvytön fasaani. Paavali kyllä survoutui ahtaaseen aluseen kuin kunnon luolakoira ainakin.



















Peltopyyjahtia


Lokakuun lopulla pääsimme tarkistamaan koirien syksyn aikana kehittymiä taitoja ja nauttimaan hienoista riistatöistä. Pellon reunassa Otus tiedottaa niin ponnekkaasti, että metsästäjät saavat pyyhkiä rapaa kasvoiltaan.




















Otus on naulannut linnun pitävästi ja metsästäjät voivat rauhassa sopia paikoista ja ampumasektoreista.




















Hyvä ettei lähde lakki päästä!




















Tilanne etenee käsikirjoituksen mukaisesti.




















Peltopyyt olivat suunnitelman mukaan jahdin pääriistaa. Toisin kuitenkin kävi, haukat olivat iskeneet pyyparviin ja pyyt olivat hajaantuneet yksittäisiksi pääasiassa metsästysalueen ulkopuolelle.




















Fasaaneja kuitenkin alueella riitti. Nopean tilannearvion tuloksena fasaanin pitäisi lentää Otuksen nostamana suoraan kohti kameraa ja ampujaa.




















Kukko ei kuitenkaan noudata suunnitelmaa vaan lentää hyvin ampujien välistä niin että kukaan ei pysty ampumaan turvallisesti.




















Kirjava kissa säilyttää nipinnapin henkiriepunsa keritessään männyn yläoksille. Otus kyllä vakavissaan esittää Antille että ottaisi kissin alas.





















Koska Otus ei saanut puistella kissaa, on sen tyytyminen fasaaniseisontaan.




















Nyt ei henkeä säästellä.




















Mutta ei myöskään puistella.




















Kesken noudon Otus saa vainun seuraavasta linnusta ja hätäisen luovutuksen jälkeen menee sitä seisomaan.




















Lintu taivaalle ja tonttiin.




















Tässä ei matka paljoa etene, samoilta jalansijoilta tehtiin vielä kolmaskin riistatyö.




















Rakel saa myötätuulessa seisonnan ojan varteen, lähestyttäessä seisonnan kohde paljastuu helposti. Valkokirjava fasaani ei ole kovinkaan hyvässä suojassa tummaa maata vasten, vaikka itse taitaa niin kuvitellakin.


















Kokeissa ja reenaamassa Korpilahdella

Omppu Korpilahden kokeessa odottamassa vuoroaan.




















Mikan ja Annen tiluksilla pääsimme jälleen harjoittamaan koiria Keski-Suomalaisessa peltomaisemassa. Kuvassa Juhani ja Rikon vauhdikasta hakua.



















Syyslomaa metsälintujen mailla

Puuliiteri on jälleen joutunut talonvaltaajien kynsiin. Ovea avattaessa piti lepakko todella kovaa pärinää jonka kuulemiseen ei tarvittu laitteita ja jonka sanoman ymmärsi lepakkoa puhumatonkin. Pahoittelimme häiriötä ja toivotimme koko suvulle rauhaisaa talvea lupaamalla olla availematta parioven puolikasta enään tänä vuonna.



















Syyssoitimelta ammutut teeret eivät ole meidän metsästysmuotomme, kuitenkin käymme joka syksy ainakin kerran katsomassa kukkojen pelinpitoa. Tänä syksynä teeriä oli suolla edellisvuosia enemmän ja saimme katsella aitiopaikalta kun kukot juoksentelivat ja hyppivät suossa. Kävi niinkuin monesti ennenkin, halusimme ihailla näytelmää ja jätimme ampumatta.





















Pakkasyö oli kovettanut suon pinnan ja aamuaurinko sai jäiset heinät kimmeltämään tuhansin jalokivin. Teerien soidinaukea on kuvan keskellä, noin 70 metrin päässä kuopasta jossa istuimme.




















Edellisinä vuosina aloitetut metsän hakkuut olivat jatkuneet, monta meidän kannalta merkittävää lintupaikkaa on useita vuosia pois käytöstä. Metso tuntuu hakkuista huolimatta alueella viihtyvän. Latvalinnustuskaan ei kuulu syksyisin meidän metsästysmuotoihin joten kuvassa oleva metso sai kuvaamiseen kyllästyttyään jatkaa matkaansa.




















Basko on sopeutunut hyvin suomalaiseen koiraelämään. Jahdin lomassa nuorisolla oli mahdollisuus purkaa ylimääräistä energiaansa.




















Riistakoira 2011

Riistakoira on mannermaisten kanakoirien Suomenmestaruuskilpailu ja voittaja saa M-11 tittelin.
Osallistumisvaatimuksena kilpailuun on VOI1 -palkinto ja tänä vuonna kilpailuun osallistui 30 koiraa. Kilpailu oli 3-päiväinen KAER-koe ja jokaisen päivän päätteeksi ylituomari valitsee jatkoon päässeet, niin että sunnuntain finaaliin valittiin 6 koiraa. Otus ja Antti osallistuivat kilpailuun ensimmäistä kertaa ja suoriutuivat aina finaaliin saakka sijoittuen jaetulle neljännelle sijalle.

Kuvassa finaaliryhmä lähdössä ratkomaan voittajaa. Riistakoira 2011 Alajoen Eros ja Olli Punkari kuvassa keskellä.















Puliremmin kokoontuminen Kauhajoella.
Paikalle pääsi kymmenkunta jäsentä ja monta koiraa. Koska puliremmiläiset ovat tunnetusti toiminnan väkeä, niin porukka hajaantuu aina joka ilmansuuntaan niin ettei vissiin milloinkaan ole onnistuttu saamaan kaikkia samaan kuvaan. Siinäpä meille seuraava haaste!

Kuvassa Maria lähestyy Rakelin seisontaa, ties monettako kertaa viikon aikana.


















Eteen! Ja Rakel kyllä lähtee, sehän tunnetusti rakastaa kaikkea vauhdikasta.




















Paikalla! Kuvasta näkyy kuinka Marian asentokin muuttuu käskevämmäksi, ja Rakel vetää jarrut kiinni.




















Ei putoa, miksei kukaan ammu? Syy ampumattomuuteen ei kuitenkaan ollut koiran, vaan aivan vieressä olleen talon, jonka lähelle emme halunneet aseiden kanssa mennä.





















Junkkari 2011
Koko R-pentue osallistui Junkkariin. Kuvassa pentue ulkomuotokatselmuksessa laatuarvostelun jälkeen. Uroksista Rocco katsottiin erinomaisen arvoiseksi, Rommi sai hyvän ja Riko pienen kokonsa vuoksi tyydyttävän. Kaikki nartut Rakel,Ramona ja Renate saivat arvosanaksi erinomainen ja Rakel ja Renate osallistuivat rotunsa parhaan nartun valintaan.




















Lauantai iltana ulkomuotokatselmuksen jälkeen ehdittiin vielä Mustaanmaahan tekemään viimeistelyharjoitukset ennen sunnuntain KAER- koetta. Rommi seisoo tiukasti fasaania ja malttaa hienosti odottaa Henun nostolupaa.




















Sunnuntaina oli KAER-kokeen vuoro. Rocco ja Riko jäivät ilman tulosta, Rommi sai 64p NUO2, Rakel 84p NUO1, Ramona 83p NUO1 ja Renate 85p NUO1. Kaikki nartut pääsivät junkkarin loppukilpailuun!
Kuvassa osa iloisen puliremmin jäsenistä Karhunmäessä odottamassa finaalikoirien julkaisua.
Kiitokset koko porukalle osallistumista Junkkariin ja etenkin hienosta työstä minkä olette R-pentujen eteen tehneet!



















Kanalintujahti

Metsäkanalintukannat olivat nousseet rajusti viime vuodesta. Aloitimme jahdin riekkomailla Suomussalmella. Otuksen hajuaisti oli palautunut tapaturman jäljiltä ja metsälintujen käsittely sujui heti alusta alkaen. Tiedottamassa käytyään Otus johti meidät noin 300 metrin päähän seisonnalle.


















Riekkopoikuus levisi joka suuntaan Otuksen rajussa keskelle parvea osuneessa avanssissa.




















Otus odottaa rauhallisena Antin suorittaessa omaa osuuttaan.




















Taas on Otuksen vuoro tehdä osansa.




















Sieltähän se taas tulee, Otus nauttii silminnähden saadessaan noutaa yhdessä pyydetyt saaliit. Koira osaa tuntea onnistumisen iloa ja yhdessä tekemisen nautintoa aivan varmasti yhtä paljon kuin ihminenkin.




















Riekot olivat jo melko valkoisia. Valkoinen lintu pyrkii olemaan mahdollisimman tiheissä metsissä, mikä teki niiden ampumisen paikoin haastavaksi.



















Kuvaamisen kannalta valkoinen riekko on oikea toivesaalis. Meillä on paljon vastaavia kuvasarjoja muista metsälinnuista mutta viimeistään kuvan pakkausvaiheessa ne lakkaavat erottumasta metsän seasta. Ilomantsissa meillä on riekkoja niin harvassa, ettemme ole vuosikausiin ampuneet niitä kohti.



















Vietimme myös erään sateisen päivän isäntäperheen Esan ja Hannen sekä lyhkärinarttu Essun kanssa Suomussalmen perämailla. Tilanteita saimme ihan kohtuullisesti, vaikka sää ei metsästystä suosinutkaan.



















Otus jäljittää juoksevaa riekkoa, Esa ja Antti yrittävät pysyä perässä.



















Lopulta Otus saa linnun painettua paikalleen ja pääsee luvan saatuaan sen nostamaan.



















Olimme Suomussalmella ensimmäistä kertaa metsästämässä ja meille kaikille jäi erittäin positiivinen kuva ihmisistä, maastoista ja lintukannasta. Eikä viihtyisyyttä ainakaan vähentänyt hirvikärpästen vähyys...



















Hegewald

Rodun alkuperämaan suurin tapahtuma on nuorille koirille järjestettävä jalostuskatselmus ja metsästyskoe, Hegewald. Keväästä asti oli suunniteltu matkaa ja samalla tehty taustatyötä uusien koirien tuomiseksi Suomeen. Alunperin oli suunnitelmissa kahden koiran tuominen, mutta toinen tippui pois kun aika taustojen selvittämiselle loppui. Mukaan olimme ottaneet nipun näiltä sivuilta valittuja metsästyskuvia ja ne herättivät kovasti kiinnostusta ja ihailua Saksalaisten isäntiemme parissa. Kuvat kiersivät päivästä toiseen ja ihmiset halusivat nähdä teeriä ja metsoja yhä uudestaan. Hämmästyttävintä oli kuitenkin kiinnostus supikoiria kohtaan, tarjosimme lahjoittaa vaikka kaikki Suomen supit Saksaan!

















Koesäännöt poikkeavat melkoisesti meikäläisistä, koiria kokeiltiin pellolla, useammassa jälkitehtävässä sekä varsin monipuolisessa vesityöosuudessa. Vesitöissä käytetään elävää, lentokyvyttömäksi teipattua sorsaa eikä sitä saanut kuvata. Pellolla koirien edessä oleva riistan määrä oli aivan käsittämätön, muutaman aarin läntiltä nousi kolme kaurista, viisi rusakkoa ja laskematon määrä fasaaneja. Koirat pysähtyivät pillin soidessa ja olivat muutenkin erinomaisen hyvin ohjaajiensa hallinnassa.


















Tänä vuonna Hegewald järjestettiin Itävallan puolella. Saavuimme paikalle torstaina ja jo ilmoittautumisjonossa Ville tapasi ensimmäiset tutut, Bulgarialaiset kasvattajat.





























Baskosta oli hankittu taustatiedot jo etukäteen ja sen hankinnasta oli oltu yhteydessä Saksan jalostusneuvojaan, mutta jännittävin hetki oli vielä edessä, olimmehan nähneet koirasta vain kuvia. Niinpä keula kohti Saksaa ja Baskoa. Mennessä ajoimme Viron, Latvian, Liettuan, Puolan, Tsekin, Itävallan ja Saksan halki. Ja taas takaisin Puolan kautta. Kahtena yönä nukuimme muutaman tunnin tienvarressa autossa ja jatkoimme taas matkaa. Useat tietyöt ja onnettomuuksien takia ruuhkautunut liikenne hidastivat matkantekoa. Koko reissulla kertyi auton mittariin yli 5000km. Täytyy sanoa että sitkeämpää kuskia kuin Ville tuskin löytyy montaa!




















Kotkan korkeanpaikan leiri

Puliremmin harjoitukset Kotkassa keräsivät jälleen paikalle keskeisimpiä kanakoiraharrastukseen ja etenkin oheistoimintaan paneutuneita jäseniä. Lintuja alueelta löytyi mukavasti, fasaanien lisäksi nuoret koirat saivat tilanteita lehtokurpille ja teerille.

Suuret kiitokset Rikulle ja Marille viikonlopun järjestelyistä!

















Ramona seisoo tiukasti fasaania ja Ilkka voi rauhassa hakeutua hyvään ampumapaikkaan.




















Sorsajahtia

Kovassa myötätuulessa kaksi sorsaa tippui kauaksi kaislikkoon. Mukana passissa oli ainoastaan Rakel ja epäilimme lintujen löytymistä ilman Otusta. Huoli oli turhaa, Rakel on kehittynyt sisukkaaksi noutajaksi ja sorsat tulivat yksi kerrallaan talteen.


















Vaikka Rakelin elämän yksi keskeisiä asioita on täysi vauhti, jopa niin että kutsumme sitä toisinaan Härpäkkeeksi, osaa se kuitenkin rauhoittua passissa odottamaan tyynesti.




















Kyyhkyjahtia Porvoossa

Viime vuotiseen tapaan kyyhkyjahti alkoi kaatosateessa. Maria ja Otus palaavat läpimärkinä noutamasta kauaksi pellon toiseen päähän pudonneita lintuja. Saalislinnutkin näyttävät lähinnä tiskirätiltä.



















Perinteinen vesileiri järjestettiin taas heinäkuussa. Tällä kertaa koimme pienen takaiskun kun sinilevät valloittivat osan parhaista harjoituspaikoistamme mutta porukan hyvää tuulta moinen ei kyennyt viemään. Harjoituspaikkoja kuitenkin oli riittävästi ja kaikille koirille saatiin onnistuneita suorituksia väliin todella haastavissa tehtävissä.
Vesileirin henki oli iloinen ja kannustava -niinkuin aina siellä missä Honkahovin puliremmi kokoontuu. Kasvattiemme omistajat saavat mistä tahansa touhusta hauskaa, niin koirille kuin ihmisillekin ja noutosuorituksia katsellessa näkee koirien nauttivan työnteosta ohjaajiensa kanssa.















Risto ohjaa Renatea etsimään piilossa olevaa noutokohdetta.
Tällä kertaa olimme panostaneet hiukan erilaisempiin noudettaviin joita ohjaajatkaan eivät nähneet etukäteen.
Viime kesänä R-pennut olivat palleroita jotka leikkivät roskilla rantavedessä, nyt ohjaajilla on käsissään nuoria koiria jotka noutavat määrätietoisesti outojakin eläimiä. Omistajat ovat kouluttaneet koiriansa mallikelpoisesti, aikuiset koirat hoitavat noudot rutiinilla ja juniorikoirat ovat varsin hyvällä mallilla.


















Rommi tapaa minkin ensimmäistä kertaa ja noutaa sen moitteetta.




















Kuvassa tuntemattomana pysyttelevä Omppu noutaa supikoiraa, sille rotiainen on kuitenkin entuudestaan tuttua kauraa.




















Maaltakin kaikenlaista noudettiin, Orionilla vuorossa rusakko.




















Ja Paavalin kyydissä kulkee villikani.




















Leijonakuningas varisjahtien veteraanina vie harmaatakin isännälle.




















Nuoresta iästään huolimatta Ramona on varsin arvokkaan oloinen kantaessaan merihanhea. Koirakin taitaa ymmärtää saaliin arvon.




















Rakel rakastaa vauhtia eikä yksi mäyrä sitä hidasta.




















Jälkityön alkeitakin harjoiteltiin jälkispesialistien Esan ja Pauliinan johdolla. Kuten ilmeestä näkyy ei tämäkään touhu ollut kovin ryppyotsaista. Vuoden vanhoilla R -pennuilla oli selkeästi käsitys eläimen hajun seuraamisesta ja ne pysyivät hyvin jäljellä.

























Vesityöleirin perinteen mukaan haulikkoradalla ratkottiin puliremmin mestaruus. Pisteitä ei taaskaan laskettu ja aikaisempina vuosina mestaruuden itselleen julistanut eräs voimakasääninen kanakoiramies oli jostain syystä ammunnan jälkeen hiljainen. Nuoriso sen sijaan jyräsi, Lari ja Juho ampuivat kuin aikamiehet ainakin.




















Kesäinen jahti sikamailla. Aamulla hiivimme hiljaa tähystäen passitornille, jos siat vaikka olisivat syömässä. Hiipiminen kannatti, ruokapaikalla oli pakettiauton kokoinen karju sekä kymmenkunta kesikkoa. Karju ei varsinaisesti tykännyt nuorempien lähentelystä ja useamman minuutin seurasimme karjun örähtelyjä ja nuorempien pakoryntäyksiä. Karju oli kuitenkin koko ajan peräpää tornia kohti ja saaliiksi valittiin ylivuotinen pikkukarju.
















Tavallinen sunnuntaipäivän vesityöharjoitus muuttuikin astetta vauhdikkaammaksi touhuksi. Olimme vieneet maastoon Otusta varten pakastelinnun ja siirtyneet lampareen toiselle puolelle josta koira lähetettiin noutoon.

Ilmeisesti mäyrä oli haistanut helpon saaliin ja tullut osingoille, mutta ei kerinnytkään ennen Otusta. Saarekkeessa alkoi julmettu rähäkkä johon Antti liittyi lammen toiselta puolelta kieltäen koiraa.
Otus ei laskenut mäyrää menemään, mutta ei myöskään käynyt kiinni vaan tilanne jumiutui seisontahaukkuun.

Kesti aikansa ennenkuin pääsimme paikalle ja siinä vaiheessa kävivät sekä mäyrä että koira jo todella kuumina. Antin lähestyessä Otus aikoi käydä kiinni, mutta Antin tiukka kielto sai sen epäröimään. Välittömästi käytti mäyrä tilanteen hyväkseen ja hyökkäsi koiraa kohti, koiran väistäessä tulilinjalla olikin Antti joka sai mäyrän saappailleen. Otuksen totellessa kieltoa teki mäyrä vielä useamman hyökkäyksen ennenkuin tajusi olevansa vapaa poistumaan ja hävisi metsään.

Pakastelintukin tuli sitten lopulta noudettua.










Puliremmin huhtikuinen kokoontumisajo koiranäyttelyn merkeissä.




















Keväistä varisjahtia. Seuran anoman poikkeusluvan käsittely kesti tänä vuonna riistahallinnon uudistuksen seurauksena kohtuuttoman pitkään ja varisjahtikausi jäi lyhyeksi. Muutaman kerran jahtiin kuitenkin ehdittiin. Viime vuonna noudot olivat Otuksen vastuulla, nyt Rakel sai myös tehdä osuutensa. Rakelin noutoja katsellessa ei ensimmäisenä tule mieleen "pakkonouto". Aina noutoluvan saatuaan nulikka sinkosi variksen luo täyttä vauhtia ja ehti hädintuskin kopata linnun kun piti jo lentää takaisin. Jalat eivät tainneet maassa käydäkään. Naurussa oli pitelemistä kun katsoimme työn iloa!















Varisten lento oli melko hiljainen, ilmeisesti muuttolinnut vielä olivat matkalla. Muutaman tilanteen jäljiltä molemmat koirat pääsivät noutamaan saman aikaisesti. Otus hoitaa homman asiallisella otteella, Rakelista tämä taas on niin sikakivaa ettei riemu mahdu nahkaan!
















Keväistä majavajahtia


Talttahammasjahdissa. Lumen sulamisvedet olivat korkealle ja majavien elinalue laajimmillaan. Kun vesi nousee majavien varsinaiseen pesään, ne siirtyvät maavalleihin kaivamiin tilapäisiin suojiin. Majavalla on tunnetusti huono näkö ja kuulo. Hajuaisti majavalla on erittäin tarkka ja passipaikkaa valitessa pitää huomioida tuulen suunta. Majavat olivat siirtyneet varsinaisesta pesästään heti kuusen vieressä sijaitsevaan maasuojaan. Tuuli puhalsi suoraan edestä ja majavat eivät saaneet havaintoa hiljaa paikallaan olevista jahtimiehistä.















Pienen odottelun jälkeen vesi loiskahtikin aivan jahtimiesten vieressä. Hetken kuluttua majava nousi veden pintaan. Pääsääntöisesti majava on ammuttava maalle ja silloinkin on saatava aikaiseksi heti tappava laukaus, muuten majava sukeltaa ja painuu pohjaan. Nyt ampumaetäisyys oli noin 15 metriä ja hyvän laukauksen ampuminen päähän oli mahdollinen. Vesi passin edessä oli vain noin metrin syvyinen ja majava olisi löytynyt vaikka se olisikin uponnut.















Keväinen veden valtaama kaislikko on jalkaisin viheliäinen paikka kulkea. Juho kiskoo oksia hetteisiin kohtiin, että avoveden toiselle puolelle ammuttu majava päästään hakemaan.




















Vaikka muu seurue muuta toivoi, Antti pääsee kuivana veden toiselle puolelle. Vedessä olevan majavan kokoa on vaikea arvioida. Nostettaessa tuntui että majavan tulo ei lopu ikinä. Melkoinen jytky!




















Yksi hienoimmista tyyleistä jahdata majavia on lipua veneellä tulvivan virran mukana. Majavat eivät huomaa ääneti lipuvaa venettä vaan saattavat uida suoraan veneen viereen.




















Majavia nähtiin jahdin aikana yhteensä kymmenkunta. Yleensä paikka oli kuitenkin huono ampumiselle ja niiden menoa vain katseltiin. Onnistunut jahti ei kuitenkaan tarkoita että pitäisi hymyillä koko ajan...




















Majava saattaa kasvaa noin kolmekymmentä kiloiseksi. Tälle yksilölle puntari näytti 25 kiloa.




























Matkaan tarttui myös hiukan sivusaalista, komean kokoinen urosminkki tuli epäonnekseen Mariaa vastaan joenpenkalla.




















Maaliskuun alussa juhlimme Hennin 14 vuotispäivää.
Vaikka Henni on ollut jo useamman vuoden eläkkeellä opettamassa nuoremmille koirille tärkeitä laumaelämän perusteita, on sen ura metsästyskoirana ja emänä merkittävä. Hennin kanssa olemme kulkeneet lukemattomat määrät soita, peltoja ja tuntureita, Virosta Ilomantsin ja Ruotsin kautta Suomen lappiin. Saalistakin on tullut, muistona niistä on kodin seinillä paljon trofeita. Metsästyskumppanina Henni on ollut lyömätön, niin pahaa kaislikkoa ei ole keksittykään mistä ei pudotettu sorsa löytyisi. Parhaiten taidot kuitenkin ovat näkyneet metsojen jallittamisessa, useat metsokukot ovat saaneet todeta Hennin etevämmäksi.

Hennin koeura päättyi AVO1 palkintoon, koiralla olisi taidot riittäneet paljon pidemmällekin mutta silloisessa elämäntilanteessa aika oli kortilla.
Onneksi Hennillä on jälkeläisiä ja saamme nauttia hienoista hetkistä tulevaisuudessakin, ovathan molemmat nuoremmat seisojat Hennin lapsenlapsia. Toivottavasti saavat elää yhtä rikkaan ja pitkän elämän kuin mummokin.





















Helmikuun häntäpäässä kävimme vielä pienellä porukalla katselemassa vähän fasaaneja. Nuori Rocco on ollut varsinainen huntelo syksyn treeneissä, mutta nyt oli kellossa toinen ääni. Rocco teki useita hienoja riistatöitä ilman peräänmenon ajatustakaan.


















Rakel sai sivumyötäisessä seisonnan kanalle. Mielestäni ei ole oikein reilua nuorta koiraa kohtaan jättää sitä riistatilanteessa ilman ohjaajan tukea. Halusin kuvata tilannetta, mutta olin tilanteessa kahden koirani kanssa. Luotin kuitenkin penikan taitoihin ja nousin vallin päälle saadakseni kuvia samalla kun käskin koiran eteen.



















Rakel lähtee luvan saatuaan mutta sivutuuli tekee sille tepposet ja se vetää linnusta metrin ohi.




















Koira hölmistyy kun ei näe lintua, mutta kuultuaan linnun lentoäänen takaansa pyörähtää sitä katsomaan selvästi helpottuneena.



















Pelkästään pöllyttelemässä emme olleet, vanhemmille koirille eli Otukselle ja Ompulle teimme myös pudotuksia. Lunta oli riittävästi ja koirat saivat möyriä miten parhaaksi näkivät, itse kävelimme kepeästi hangen päällä lumikenkien kanssa.



















Jälleen possujahtia
Helmikuinen sikajahti sai hieman yllättävän käänteen. Metsäsaarekkeesta, missä asusteli nelisenkymmentä villisikaa, tulikin ulos teeriparvi, hirvi ja susi. Susikanta Virossa on tiheämpi kuin Suomessa ja kaatolupia onkin lähes jokaisella seuralla. Useassa jahdissa missä olemme käyneet, olisi ollut lupa ampua sutta, tämä oli kuitenkin ensimmäinen havainto eläimestä. Nuori uros painoi noin 45 kiloa.



















Possujahtia Virossa
Tällä reissulla suomalaisia olikin mukana hieman runsaammin, lähes kolmekymmentä jahtimiestä. Viron metsästyssääntöjen mukaan jokaisen jahtiin ajo- tai passimiehenä osallistuvan on laitettava allekirjoitus viralliseen jahtilupaan. Se mitä sillä allekirjoituksella vakuutetaan, ei ole vielä meille selvinnyt.
















Lumi haittasi jälleen jahtia. Siat eivät lähteneet juurikaan ulos tiheistä pusikoista, minne ajomiehillä ei juurikaan oman turvallisuuden takia ole asiaa. Koiria jahdissa oli myös mukana, mutta viimevuodesta oppineena niitä ei laitettu laumoihin, missä oli karjuja. Kun vertaa kuvassa olevaa possua lumipenkkaan, näkee ettei sikojen liikkuminen ole helppoa.