Tapahtumia 2010



20.8


Hanhijahdissa viimevuodesta tutulla paikalla Tammisaaressa. Hanhia lensi satoja, tosin ilma oli tuulinen ja aurinkoinen ja linnut lensivät pääsääntöisesti korkealla. Yksi kolmen linnun parvi erehtyi tulemaan haulikon kantaman sisälle. Hyvässä myötätuulessa isosiipinen lintu lentää yllättävän lujaa ja ennakkoa saa olla "hevonen ja reki". Yksi merihanhi valittiin ja Otus pääsi töihin. Pintavirtaus kuljetti hanhea kokoajan ulommas, ja kun Otus oli ensin sotkeutunut kaaveiden ankkurinaruihin ja tuonut osan niistä rannalle, oli lintu jo sata metriä ulapalla.










Otuksen päästessä perille, lintu yllättäen sukelsi. Otus ui hetken ympyrää, ja paikannettuaan veden alla olevan linnun nappasi kiinni mistä sai. Lintu oli koko ajan hengissä ja pyristeli vastaan. Hyväkuntoisella seisojalla uintivoimaa on melkoisesti ja ote hanhen poskesta pitää rantaan saakka.















Viimeinen taistelu käytiin liukkaalla rantakalliolla.


















Illan hämärtyessä olimme jo laittaneet aseet pussiin ja odottelimme venekyytiä. Otus pyöri kivenkoloja tutkimassa kunnes päästi riemunkiljahduksen ja alkoi raapia musia syrjään, minkkihän se siellä. Siitä alkoi jäljitys kiven alta toiselle Otuksen ahdistaessa armottomasti kunnes kaikki pakoreitit oli käytetty.















Tällainen sieltä tuli, ole hyvä.


















10.8 2010


Kuukauden yhtämittaisen auringonpaisteen jälkeen kyyhkyjahdin avausaamuna satoi. Lento oli vaisu, näimme muutamia kyyhkysiä mutta laukaustakaan ei ammuttu.



















Iltapäivällä keli kuitenkin kirkastui ja kyyhkyjä näkyi runsaammin. Herne on kypsää ja tunnetusti kyyhkyt mieluiten ruokailevat hernepellossa. Kaikkien saaliiksi saatujen lintujen kuvut olivatkin täynnä herneitä.

Juhon takana näkyvän pelto piti keväällä kylvää herneelle, pelto oli kuitenkin liian pehmeä ja hernepelto jäi haaveeksi. Pellon ympäristössä oli 4 ruokintapaikkaa, mitkä kyllä vetivät kyyhkyjä puoleensa mutta valtaosa nähdyistä linnuista suuntasi kuitenkin oikeille hernepelloille.













Penikkakin otettiin mukaan. Passissaoloajan Rakel kyllä joutui nukkumaan autossa koska emme olleet varmoja osaisiko se olla paikallaan kuumissa tilanteissa.
Iltalennon hiipuessa Rakel pääsi pellolle ja sai noutaa elämänsä ensimmäistä lämmintä lintua.
Eipä haitanneet suun täyttävät irtohöyhenet vaan lisää olisi pitänyt saada!















Vesileiri 2010

Honkahovin vesileiri-10 yllätti kasvattajat suosiollaan. Paikalla oli parikymmentä henkilöä ja noin 15 koiraa. Viikonloppu hujahti varsin nopeasti vesi- ja jälkityöharjoituksissa, ampumaradalla sekä seurustelun ja saunomisen merkeissä.

















Aloitimme telttakylän rakentamisella, tosin säät olivat koko viikonlopun niin lämpimät etteivät kaikki nähneet tarpeelliseksi nukkua teltan suojissa, karuimmat kaverit näkivät jopa penkin riittäväksi suojaksi.

















Paikalle oli ilmaantunut myös oravia pongannut turisti, joka kuitenkin sopeutui lintukoiramiesten joukkoon aivan uskottavasti.


























R-pentujen "kasvattajatapaaminen". Uusimmat pennut ovat vielä turhan nuoria mihinkään vakavasti otettavaan treenaamiseen, kuitenkin paikalla oli yhtä vailla koko pentue.

















Yhteenkään valokuvaan emme onnistunet saamaan kerralla kaikkia osallistujia, tässä kuvassa ovat lauantain karsinnoista jatkoon selvinneet...

















Tosimies ei turhia jäpitä vaan luottaa koiraansa.

















Ja mikäpä on luottaessa, lähtee varmasti.

















Ja välillä muistaa vielä odottaa noutolupaakin.

















Pohjaton muta saattaa tuottaa kovaan rantaan tottuneelle nuorelle koiralle yllätyksen. Periksiantamaton omistaja näki myös tilaisuuden ihoa hoitavaan mutakylpyyn.

















Pikkupennuille tarjottiin reippaita vesileikkejä lämpimässä meressä.
















Kaikki eivät tyytyneet vain leikkiin, kuvassa 14 -viikkoisen Roccon tyylinäyte sorsan noudosta.

















Ratkoimme myös jäsentenvälisen sporting-mestaruuden, viime vuodeltahan taisi jäädä jotakin hampaankoloon kun ei kaikilla ollut muka matkassa parasta ratakalustoa tai jotakin. Vaikea ellei mahdoton oli kylläkin erottaa muutosta viimevuotiseen... Pisteitä ei laskettu eikä palkintoja jaettu, mutta eiköhän kaikille tullut selväksi kuka julisti itsensä mestariksi!
















Kesäpukkijahdissa

Kesäistä pukkijahtia on odotettu innolla heti viimekesäisen jahdin jälkeen. Ampumista on harjoiteltu pitkin vuotta ja ennen jahtiin lähtöä tarkastetaan vielä aseiden kohdistus. Pyrkimys on aina päästä ampumaan hyvältä tuelta, vapaalta kädeltä ammutuja heittolaukauksia Juhon ei kannata vielä harjoitella.
















Aina maasto ei ole mahdollista luonnollisen tuen hyödytämistä. Tänä vuonna meillä olikin mukana kokoontaitettava ampumatuki.
















Alkukesän helteet olivat saaneet heinän kasvamaan edellisvuotta pidemmäksi. Monesti ainoa havainto kauriista olikin silloin tällöin heinän seasta tähystämään noussut pää.

Kuvassa pellossa oleva kaurisnaaras näkyy poikkeuksellisesti kokonaan. Samassa pellossa nähtiin parhaimmillaan samalla hetkellä kaksi pukkia ja neljä naarasta, pukit kuitenkin osasivat pitää roppansa korkean heinikon piilossa.














Nuori kaurispukki ei vielä osannut käyttää maaston suojaa hyväkseen.




















Kuinka kaunis voikaan valkohäntäpeuran vasa olla. Valitettavasti tämän kuvan totuus on sieltä karummasta päästä, peuralehmä jäi auton yliajamaksi ja kuvassa on vielä syntymätön vasa.





















Voiko aurinkoista varhaiskevään aamua käyttää paremmin kuin seuraamalla luonnon heräämistä ja muuttolintujen palaamista pesimäpaikoilleen. Arvokasta pesimäaluetta suojelemme poistamalla variksia ja pienpetoja alueelta. Vappuna tosin koittaa pesimärauha myös munarosvoille.















Kobrasjahdissa Virossa.

Suomessa euroopanmajava metsästettiin aikanaan lähes sukupuuttoon ja tilalle istutettiin Pohjois-Amerikasta tuotua kanadanmajavaa. Nykyään euroopanmajavaa esiintyy lähinnä Kokemäenjoen alueella, muualla Suomessa majavat ovat pääsääntöisesti kanadanmajavia.

Virossa kobraksia eli euroopanmajavia on todella runsaasti. Lehtimetsät, lukuisat joet ja leveät pelto-ojat sekä vähäinen arvo riistaeläimenä ovat antaneet kantojen kehittyä rauhassa.

Metsästys tapahtuu pääasiassa pelto-ojien varresta, suuret joet ovat keväällä runsasvetisiä ja eläimet vaikeasti tavoitettavissa. Antti ja Juho saivat kuitenkin mahdollisuuden päästä jahtiin joelle. Antti ja Juho laskivat veneellä, tai itseasiassa kiikkerällä jollalla, myötävirtaan noin neljän kilometrin matkan. Kobraksia näkyi todella paljon, joen rannat olivat lähes koko matkan täynnä syönnöksiä. Juho yritti parhaansa mukaan ohjailla jollaa vuolaassa virrassa ja Antti istui edessä herroiksi.

Jahtitilanteessa kameran ja aseen vuorottelu on hankalaa, kuvassa näkyvä eläin on juuri ammuttu.




Kobrakset eivät heti käsittäneet lähestyvää venettä uhaksi ja pääsimme jopa viiden metrin päähän ennenkuin ne sukelsivat. Pyrimme tietenkin siihet että ammutut majavat saataisiin talteen ja jätimmekin uivat eläimet rauhaan. Lähietäisyydeltä heiluvasta veneestä ammuttaessa haulikko on paras vaihtoehto, kivääri oli mukana jos ampumaetäisyys olisi ollut pidempi.


Kobras painaa reilusti toistakymmentä kiloa, ja Juho joutuu tosissaan nostamaan saalista veneestä.







Kobraksella on luonnollisesti kaikki samat luut ja lihakset kuin muillakin nisäkkäillä. Vedessä elävänä niiden malli ja muoto poikkeavat kuitenkin huomattavasti maalla elävistä nisäkkäistä. Hampaat ovat kunnioitusta herättävät, alahampaan pituus juurineen on noin kymmenen senttiä. Ei ihme, että majava norsun lisäksi ainoana eläimenä pystyy kaatamaan täysikasvuisen puun.












Samalla reissulla kuvasimme myös suuria muuttohanhiparvia, isoja kauriskarjoja sekä paljon muita eläimiä. Tämä kattohaikara sattui Juhon tähtäimeen puolivahingossa ja olikin ajoitukseltaan loistava, syntyiväthän R-pennut vain muutaman päivän kuvan ottamisen jälkeen!














Pääsiäisenä aloitimme variskauden. Sumuinen sää ei ollut paras mahdollinen, varikset kyllä raakkuivat mutta liikehtivät laiskasti. Joitakin muuttovariksia alueella jo pyöri, suuret varisparvet odottavat vielä Viron puolella.

Yhtäkkiä usvan keskeltä alkoi lähestyä suuri möykky, hetken kuluttua sen pystyi jo tunnistamaan linnuksi. Hämmästys oli melkoinen, sen verran harvinainen näky merikotka on huuhkajamme kimpussa.


















Kotka teki muutaman syöksyn huuhkajan päällä ja tuntui olevan hyvinkin kiinnostunut Otuksen päällä olevasta väriliivistä. Aikansa syöksyiltyään kotka lensi pois, jahtimiehiä se ei huomannut tai ei ainakaan reagoinut mitenkään.


















Otus oli kovasti tohkeissaan. Kun kysyimme mitä sillä on mielessään, se vei meidät tomerasti kevään ensimmäisen lehtokurpan seisonnalle. Eipä käy kateeksi kurppien olosuhteita, pälvet ovat vielä harvassa ja kelit kylmiä.


















Kevään korvalla myös supikoirat lähtevät liikkelle ja silloin me iskemme. Alkuyöstä lähetimme Otuksen hakuun paikalta jossa tiesimme supien kulkevan ravinnonhaussa ja heti alkoi tapahtua: koira löysi jäljen ja häipyi pimeään, josta alkoi kuulua ajohaukku. Kohta kuului supin rähähdys ja sitten tuli hiljaista. Pienen odottelun jälkeen Otus toi saaliinsa näytille. Supi oli vielä hengissä ja sille tarjoiltiin asiaankuuluva haulipanos.













Usein supit kulkevat pareittain ja nyt saimmekin molemmat saaliksi.


















Helmikuun viimeisenä päivänä yritimme vielä saada rusakkokantaa pienemmäksi ennen kauden päättymistä. Antti ja Juho ovat valinneet passipaikan ympäristöä korkeammalta, jolloin rusakon on vaikeampi havaita metsästäjiä ja tietenkin turvallisuus paranee ylhäältä ammuttaessa.















Pehmeässä lumessa rusakko tuli hidasta loikkaa passimiesten eteen havaitsematta parivaljakkoa lumikasan päältä.

Pehmeä lumi sai pitkäkorvat haluttomiksi tottelemaan ajoketjua, kahdesti saalis karkasi ketjun välistä takamaastoon ja vasta kolmas veto samalle alueelle toi tulosta. Turvallisuussyistä ajoketjussa ei ollut aseita ja saman eläimen jälkien kahlaaminen moneen kertaan vei ajomiehiltä tehokkaasti mehut. Kaadolla todettiinkin yksimielisesti saaliin olevan varsinainen työvoitto.









Rusakon vetäminen tien laitaan ei heti kuulosta kovin ihmeelliseltä tempulta. Mutta kun lunta on puolireiteen ja rusakko painaa neljänneksen jahtimiehen painosta ja haulikko melkein yhtä paljon, saa Juho ponnistella tosissaan.















Tarkoitus oli että Juho pääsisi kaatamaan rusakon, mutta riista ei aina käyttäydy niinkuin ihmiset toivovat. Rusakko tuli kyllä syvässä lumessa rauhallisesti, mutta osasi valita suojaisen painanteen johon Juho ei yltänyt näkemään.















Vaikka kaatoa Juholle ei tässä jahdissa tullut, se ei estä harjoittelemaan saaliin suolistusta.

Lyhytjalkainen koira ei päässyt lumihangessa eteenpäin käytännössä ollenkaan ja kaikki ajot jouduttiin tekemään miesajona. Femma on tietenkin heti paikalla kun tarjolla saattaisi olla jotain syötävää, ja hyvin rusakon sydän, maksa ja keuhkot kelpasivatkin.














Jälleen sikajahdissa mutta vaihteeksi muita riistakuvia

Reissunpäällä törmää välillä hauskoihin yllätyksiin ja kerrankin sattui pokkari olemaan käsillä. Nurmkanat eli kotoisemmin peltopyyt olivat keksineet puuvajassa säilytetyt viljat ja siirtyneet helpommille ruokamaille.


















Pehmeässä lumessa on hyvätkin puolensa, kauriit onnistuivat helposti kaivamaan maahan pudonneita omenoita vanhan kolhoosin pihapiirissä.



















Villisikajahtia Virossa.

Etelä-Virossa lunta on satanut tänä talvena poikkeuksellisen paljon, parhaissa paikoissa lunta on reilusti yli polven. Se ei kuitenkaan estänyt villisikojen ajojahtia. Ajo toteutettiin etsimällä jälkien perusteella metsäsaareke, missä siat päivisin lepäilevät. Metsäsaareke passitettiin joka puolelta ja sikalauman jäljille lähti muutama ajomies ja puolenkymmentä koiraa. Koirat poikkesivat aikaisemmilla matkoilla Virossa nähdyistä sikakoirista luonteensa puolesta, nämä olivat ystävällisiä ihmisiä kohtaan ja muutenkin tuntuivat olevan osa jahtiporukkaa. Siat sen sijaan saivat kyytiä ja useita hienoja ajoja kuultiin kuulaassa talvisäässä.











Suomalaisia jahtimiehiä oli matkassa kahdeksan, ja meidät sijoitettiin passeihin sikojen kulkureittien varteen. Kuvassa näkyvältä paikalta jahtipäällikkö on vuosien mittaan ampunut kymmeniä villisikoja. Ampumasektorit vaihtelivat 20 - 100 metrin välillä, mikä teki aseen valinnan vaikeaksi. Niinpä lähes kaikilla suomalaisilla oli passissa mukanaan kivääri ja haulikko virolaisten jahti-isäntien käyttäessä lähes ainoastaan haulikkoa.

Ilmeisesti runsas lumipeite sai kuitenkin siat muuttamaan reittejään ja "varmoilta paikoilta" ei sikoja nähty. Siat jäivät kiertämään tiheikköjä jolloin koiramiehet saivat tilaisuuksia ja ampuivatkin valtaosan saaliiksi saaduista 11 siasta.










Iltaisin osa porukasta kyttäsi sikoja passitornista. Torni oli erittäin hyvin sijoitettu ja kaikki tornissa olleet jahtimiehet pääsivät ainakin näkemään sian. Kuvassa yli satakiloinen tornista ammuttu emis.