Huhtikuussa 2007:
Tänä aamuna ei Juhokaan jäänyt nukkumaan, vaan oli tikkana lähdössä varisjahtiin.
Mukaan pojalle otettiin pienoiskivääri jolla ampumista on harjoiteltu kovasti.
Penkassa olleisiin savikiekkoihin Juho osuu pitkältäkin lähes aina keskelle,
ja nyt harjoituksen tuloksia kokeiltaisiin käytännössä, mikäli vain variksia ilmaantuisi.




Passipaikka on vuosien ajan hyväksi todettu, joten huuhkaja vain puuhun ja kasetti soimaan.
Kohta harmaatakkeja ilmaantuukin, mutta ne syöksyttelevät raivokkaasti ja ammutaan haulikolla.
Yksi ei kuole heti, ja Juho lopettaa linnun.



Viimein varis istuu puuhun, ja Juhon tilaisuus on tullut. Yhdellä tarkalla laukauksella lintu muksahtaa kuolleena maahan.
Lotu korjaa saaliin talteen.



Sitten onkin taas ruuhkaa huuhkajalla ja nopeita haulikkoholleja.
Tilanteen vähän jäähdyttyä, tulee taas yksi puuhun ja Juho pääsee uusimaan nappilaukauksensa.
Juholla oli jännittävä aamu, kannatti herätä aikaisin!